torstai 29. maaliskuuta 2012

Kulttuurieroja, hollantilaisuutta ym. mietteitä!

Heissan! Aika rientää nopeaan ja samalla kun viikkoja kuluu ja elo arkistuu, harvenee myös blogitekstit ;) Niin siinä aina tuppaa käymään. Mutta moni on varmaan kuitenkin seurannut mun päivityksiä ja kuvia facesta. Välillä tuntuukin että olen itse ihan pihalla kaikkien Suomessa olevien (tai ainakin sitä puhuvien) kuulumisista. Joten tulkaahan useammin Skypeen tai luokaa sinne tili, niin voisi soitella useamman kanssa!

Kuusi viikkoa on pulkassa ja yhdeksän vielä edessä. Ei kauaakaan, kun saa jo alkaa miettiä paluulippuja Suomeen ja järkkäämään asuntoa Porista...mutta vielä en mieti niitä, vaan elän rauhassa vielä elämääni täällä. Se on aika kummallista, miten ihminen pystyy sopeutumaan melko nopeastikin uuteen ympäristöön ja löytämään omat kuvionsa ja tyylinsä elää. Uutuudenviehätys häviää pikkuhiljaa ja kohta ei edes huomaa monia sellaisia asioita, mitä ensimmäisillä viikoilla suu auki hämmästeli. Toisaalta tämä ei ole loppujen lopuksi hirveän erilainen kulttuuri ja erot löytyy lähinnä kielestä, joistakin tavoista ja eroista asenteissa. Juustojen, puukenkien ja tuulimyllyjen ohella hyväksyvä suhtautuminen ulkomaalaisiin ja ylipäänsä kaikkea erilaisuutta kohtaan on Hollannille ominaista. Täällä en koe, että ihmisiä luokiteltaisiin tai arvotettaisiin etnisen taustan, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tms. mukaan enkä ole kuullut vitsejä tai halventavia kommentteja mistään tietystä ihmisryhmästä. Siinä mielestäni suomalaisissa asenteissa olisi vielä paljon opittavaa. Jotkut myönnytykset, kuten lievien huumeiden laillisuus ja laillinen prostituutio on hiukan hämmentävää, mutta toisaalta, kummankin käyttäjät tulee pääosin ulkomailta. Joten välillä mietityttää että ehkä niihin liittyvä viehätys ja rikollisuus onkin enemmän tiukkojen lakien ylläpitämää..??

Uudenlaista näkökulmaa tuo myös tutustuminen eri maista tuleviin opiskelijoihin. En ehkä ole tajunnut, miten paljon itselläkin on ennakkoluuloja monia maita kohtaan, mutta täällä ne karisee aika mukavasti. Usein tulee vietettyä aikaa porukassa, jossa melkein kaikki ovat eri maista ja usein edustajia löytyy myös lähes kaikista maanosista. Ja olit sitten Marokosta, Singaporesta, Portugalista, Slovakiasta, Turkista tai Norjasta -kaikki on tänne tullessaan samalla viivalla. Loppujen lopuksi tarpeet ja ongelmat täällä on pääasiassa samoja. Eikä kohta aina jonkun nähdessään ajattele, että tuo on se italialainen tai tuo on se meksikolainen vaan nopeasti "maalaisuus" unohtuu ja tilalle tulee ihminen ja persoona. Lähtökohdat voikin sitten olla aivan eri asia. Kun puhutaan opiskelusta ja vaihtoon lähdön järjestelyistä, välillä ei haluaisi edes tuoda esiin, miten helpolla on itse päässyt (kiitos siitä Suomi ja loistava koulutusjärjestelmä, maksan mielelläni veroja!). Varsinkin Euroopan ulkopuolella olevat, jotka eivät ole Erasmus-opiskelijoita, joutuvat usein itse järjestämään rahoituksensa, mihin kuuluu kalliiden lukukausimaksujen maksaminen sekä omaan kotiyliopistoon että paikalliseen kouluun täällä, pakolliset vakuutukset ja asumisen täällä. Sponsori voi myös kaatua ja jos ei pysty järjestämään rahoja muuten, voi edessä olla lähtö kotimaahan kesken opiskelujen. Yksi koskettavimmista tarinoista minkä olen kuullut on, kun eräälle afrikkalaiselle fyssariopiskelijalle täällä kävi juuri näin, mutta luokka kokosi voimansa ja keräsi yhdessä erilaisilla tempauksilla tarvittavat rahat kokoon juuri ennen eräpäivää. Joten opiskelija sai jäädä ja tarina päättyi hyvin. Entäs minä sitten?? Päätinpä vain eräänä päivänä, että olisi varmasti hieno kokemus hakea hetkeksi vaihtoon ulkomaille. Pistin hakupaperit sisään ja pääsin haluamaani paikkaan. Pari paperia lisää ja minulle maksetaan Erasmus -järjestön ja koulun taholta 1800 euroa apurahoja siitä, että saan tämän kokemuksen. Lisäksi KELA pistää lähes 500 euroa tililleni joka kuussa, jotta en varmasti joutuisi ahtaalle. Eikä siinä kaikki, en maksa opiskeluoikeudestani senttiäkään kumpaankaan maahan. Plus olen eurooppalaisena oikeutettu samaan terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan kuin paikalliset. Jotenkin tässä oppii arvostamaan omia lähtökohtia ihan eri tavalla...

Paljon on tullut puuhailtuakin täällä. Oman kaupungin lisäksi olen vieraillut Maastrictissa ja Amsterdamissa, jotka on molemmat upeita kaupunkeja. Kuvia löytyy facesta ja ne kertoo reissuista varmasti enemmän kuin mikään blogikirjoitus :) Olen tavannut ihan hirveästi ihmisiä, mutta toki vain muutama niistä on sellainen, jota enemmän tapaan. Paljon tulee myös vietettyä vapaa-aikaa itsekseen, mikä tekee ainakin mulle ihan hyvää. Mutta on mukavaa, kun on kavereita, joiden kanssa järjestää illanviettoja sekä monikansallisia lounashetkiä, käydä liikkumassa ja reissata. Harjoittelussa sujuu edelleen mukavasti, vaikka välillä on päiviä jolloin tekis mieli luovuttaa ja hakea yksinkertaisempaan ammattiin... ;) Mutta tosi hyvä juttu on, että tässä vaiheessa opiskeluja tulee oikeasti haasteita ja saan täältä kaipaamaani hyvätasoista oppia ja kokemusta. Ja varmasti Suomen tahti ja kielimuurittomuus tuntuu aikas leppoisalta tämän jälkeen!

Tämä elely Hollannissa on ollut aivan mahtavaa ja antoisaa aikaa. Kuten kaikki varmaankin tietää, takana on raskas vuosi ja on tehnyt hyvää päästä etäälle vanhoista kuvioista. Viime aikoina olen tehnyt paljon töitä ja muutoksia eritoten itseni suhteen ja missäpä muualla kuin vieraassa ympäristössä, pääsee paremmin testaamaan omia siipiä ja kasvamista ihmisenä. Ja on hienoa huomata että pärjään vallan hyvin :) Tottakai täälläkin välillä ahdistaa ja on huonoja hetkiä. Viikkoihin on mahtunut päiviä, jolloin iskee yksinäisyys ja luottoystävän tai suomalaisuuden kaipuu. Päiviä, jolloin tuntuu ettei musta ikinä tule edes kohtuullista fysioterapeuttia (no se on kyllä tuttu tunne myös Suomessa) eikä englanninkieli ota sujuakseen. Mutta sitten on vastapainona päiviä ja hetkiä, jolloin pienetkin onnistumiset, uudet kokemukset ja tuttavuudet, ihmisten tapaaminen jne. tuo hyviä fiiliksiä. Ehkä yksi isoimpia juttuja mitä olen oppinut, on se että elämä kantaa, kunhan uskaltaa heittäytyä sen virtaan eikä varmistele liikaa. Joskus viikon paras hetki tulee ihan odottamatta, yllättävässä tilanteessa. Usein se tulee silloin, kun uskaltautuu hiukan omien mukavuusrajojen ulkopuolelle. Tulipas syvällistä tekstiä tänään :)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Harjoittelu alkoi!

Ensimmäiset kolme päivää harjoittelua takana ja hjyvä fiilis :) Kahden viikon hengailun jälkeen tuntuu hyvältä päästä taas kiinni arkeen ja jonkinlaiseen rytmiin. Päivät on pitkiä, ma-ke ja pe kahdeksasta puoli kuuteen ja torstaisin on pelkästään aamupäivä harjoittelua. Ainakin tämän viikon menen näillä ja katsotaan sitten millaiseksi viikkoaikataulu muotoutuu. Mulla on kaksi ohjaajaa, joiden nimet jo opin muistamaan tänään ;) Molemmat on hyviä ohjaajia, ymmärtäväisiä mutta antaa sopivasti haasteita. Asiakkaita on terveyskeskuksen luonteen mukaan moneen junaan, mutta pääasiassa ikääntyneitä ihmisiä erilaisilla tuki- ja liikuntaelinvaivoilla sekä neurologisilla sairauksilla varustettuna. Kaikki ovat suhtautuneet tosi mukavasti ja jokainen joka vähänkin osaa, ainakin yrittää puhua englantia. Välillä joku yhdeksänkymppinen yllättää puhumalla täydellistä englantia, kun taas joku neljäkymppinen saattaa osata vain muutaman sanan. Kielen suhteen osaamiskaala on laaja, mutta yleisesti asiakkaat on kyllä tosi kivoja! Kieli on välillä solmussa itselläkin, mutta hyvin oon tähän asti pärjännyt. Hollanninkielisiä sanoja ja sanontoja oppii joka päivä ja se tekee päivistä vaan mielenkiintoisempia. Olen ensimmäinen ulkomaalainen harjoittelija tuolla, joten mun toilailujen vakavuudesta riippuu, huolitaanko sinne enää ketään muuta ;)

Fysioterapia on pääasiassa aika samanlaista, selkein ero on manuaalisen terapian käytössä. Niillä tarkoitetaan passiivisia hoitoja, kuten nivelten mobilisointi ja traktiot (liikkuvuuden lisääminen) venyttelyt ja hieronta, joita täällä käytetään paljon enemmän. Se on hyvä, koska juuri niissä taidoissa itsellä on eniten puutteita. Toinen iso ero on terapia-ajan pituus. Siinä kun Suomessa on tottunut siihen, että yhden asiakkaan kanssa ehtii olla 45-60 min. niin täällä aikaa on 25 min! Ihan hirveästi ei siis ehdi jaaritella ja tutkita ylimääräisiä, kun kuitenkin jo ekalla kerralla pitäisi tehdä myös jotain, mistä asiakas saa helpotusta ongelmaansa. Päivät on aika hektisiä ja ainoa tauko on puolen tunnin ruokatauko. No niin, ruoka onkin sitten asia erikseen....täällä KAIKKI syö JOKA päivä pelkkää leipää ja hedelmiä lounaaksi ja olenkin herättänyt pientä hämmästystä ja hilpeyttä kanapasta-annoksieni kanssa. Ai sää syöt ihan oikeeta ruokaa lounaaksi?! No juuu!! En olisi uskonut että joskus joudun sitäkin selittelemään, kun Suomessa asia on päinvastoin; jos joku syö leipää niin ihmetellään että miksei syö kunnon ruokaa.Hieman on tosin hankaluuksia mahduttaa ruoka-annos pienelle leipälautaselle, kun isompia ei löydy taukohuoneesta :D Suunnittelen vieväni sinne jonkun oman kirkkaanvärisen ison muovilautasen niin herätän vähän vielä enemmän huomiota!

Mulla on ollut nyt pyörä maanantaista asti ja sen kanssa seikkailu on myös yhden sortin kultturielämys...Tokana päivänä opin, että pyöräilijätkin noudattaa oikeanpuoleista liikennettä eikä ole mukavaa ajaa väärää puolta kun vastaan tulee liuta muita pyöräilijöitä ja mopoja. Jeps, mopot kulkee samoja väyliä kuin pyöräilijät ja oonkin meinannut saada sydärin aika monta kertaa kun ne ohittelee melko rohkeasti kapeistakin väleistä. Parasta on erilliset pyöräilytiet ja isommissa risteyksissä on jopa omat kaistat suoraan meneville ja kääntyville pyörille! Mäkiä ei ole joten meno on vaivatonta ja mukavaa. Mun hopeanuoleni on tosin jo parhaat päivänsä nähnyt ja ketjut irtoilee silloin tällöin, mutta muuten toimii hyvin ja oli ainakin halpa (=ilmainen:)! Illat menee treenatessa ja kämpillä rentoutuen, tänään oon pitänyt vapaaillan fyysisestä aktiviteetista. Huomenna taas kiipeilemään muiden fyssariopiskelijoiden kanssa ja viikonloppuna mennään yhdellä kansainvälisellä porukalla kurkistamaan Maastrichtin kaupunkia! Voisin sanoa että elämä on aika mukavaa :))

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Itsensä voittamista ja uusia tuttavuuksia

Olisi taas viikkokatsauksen aika :) Toinen vapaa viikko –ja viimeinen pitkään aikaan- ennen harjoittelua on loppusuoralla. Alkuviikko meni hiukan tylsähköissä merkeissä lähinnä hengaillen -ja tietty urheillen. Keskiviikkona oltiin tutustumassa toiseen tulevaan harjoittelupaikkaan, Maxima Medisch Cetrumiin ja harjoittelua ohjaavaan fysioterapeuttiin. Paikka vaikuttaa hyvältä ja on juuri sitä mitä toivoinkin täällä pääseväni harjoittelemaan. Asiakkaat on pääasiassa akuuttivaiheessa olevia lonkka- tai polvileikattuja potilaita, lisäksi on muita yksilöasiakkaita ja ryhmiä. Noppa (tai oikeastaan kolikko:) kuitenkin ratkaisi asian niin, että mä aloitan ensin Prinsenjagt Health Centerissä ja sairaala odottaa sitten kuuden viikon jälkeen. 

Torstaina, kun päästiin koululle tapaamaan yhteyshenkilönämme toimivaa opettajaa, alkoi käytännön asiat tosissaan rullaamaan. Sain opiskelijakortin, jolla pääsee käyttämään koulun tietokoneita ja kirjastopalveluja.  Mikä vielä parempaa, opettaja lupasi tuoda kotoaan mulle ylimääräisen naisten polkupyörän :D Lisäksi hän lupasi saattaa ensimmäisenä päivänä harjoittelupaikkaan ja esitellä mut siellä, koska en pääse sinne etukäteen tutustumaan. Kohtalaisen mukava vastaanotto siis! Jalkojen alla on jo useampi kymmenen kilometriä ja omat kaksi pyörää Suomessa alkaa tuntua uskomattamalta ylellisyydeltä :D Voisko joku lähettää toisen pikapostina??

Piipahdettiin myös yhdellä koulutunnilla tutustumassa kansainväliseen kolmannen vuoden fysioterapiaopiskelijoiden ryhmään. Mukavaa porukkaa ja kiva tutustua täällä samassa vaiheessa opiskeluja oleviin ja samanhenkisiin tyyppeihin. Olinkin heti samana iltana muutaman fyssariopiskelijan mukana tutustumassa läheiseen kiipeilykeskukseen, jossa kiipeillään ilman turvavaljaita kiipeilyseiniin rakennettuja erilaisia reittejä pitkin! Piti tietenkin päästä heti kokeilemaan ja taisinpa löytää taas yhden väylän rakastamaani itsensä voittamisen fiiliksen. Luulenpa että täytyy mennä vielä monta kertaa uudelleen :) Yksi parhaista asioista täällä on, ettei koskaan tiedä aamulla, mihin tuleva päivä johtaa!
 
Liikunnan osalta tämän viikon saldona nyrkkeily, pilates, body pump, kiipeily ja kickboxing :) Katsotaan jaksaako samaa tahtia enää ensi viikolla, kun harjoittelu ottaa ison osansa energiasta. Sää on ollut tosi harmaata, toivottavasti viikonloppuna paistaisi aurinko! Ainakin kevät on, koska erivärisiä tulppaaneja pilkistelee esiin puistojen nurmikoilla. Huomenna ohjelmassa ainakin lenkki puistossa ja käynti lauantaitorilla! See u :)