Liikunta on parasta huumetta ;)

Viides kokonainen päivä Eindhovenissa alkaa olla takana.. Tässä on tullut samalla vietettyä vähän kuin minilomaa, kun päivät on saanu rytmittää ruokailujen ja liikunnan mukaan. Sen lisäks välillä käydä tutustumassa ympäröivään maailmaan, mikäs sen rennompaa :) Parhaillaan on loistofiilikset urheilukeskuksessa vierailun jälkeen; tämän illan saldona 40min. juoksumattoa ja 1,5 kickboxing (potkunyrkkeily)-treeniä. Siinä yks osa-alue elämääni, minkä haluan saada takaisin; potkiminen ja lyöminen..! Tajusin just, että siitä on 9 vuotta aikaa kun olen lopettanut Kung Fu-treenit ja oon siitä asti halunnut tehdä jotain vastaavaa. En tiedä miks siinä kesti näin kauan aloittaa uudelleen, mut täällä ainakin meinaan käydä ahkeraan boxing ja kickboxing -tunneilla ja jatkaa samaa Porissa. Enää ei ainakaan vuoroduuni estä säännöllistä harjoittelua.

Näyttää siltä, että sama leppoisa meininki jatkuu myös ensi viikolla, sillä saatiin pari päivää sitten tietää et meidän harjoittelut alkaakin vasta ma 5.3. eikä asialle ole mitään tehtävissä. Jo ennen tänne tuloa matkajärjestelyjen yhteydessä tuli selväksi ettei käytännön asioissa ole paljon neuvotteluvaraa, joten näillä mennään. Anyway, toinen meistä aloittaa kuuden viikon harjoittelujaksolla Maxima Medisch Centrum -nimisessä sairaalassa ja toinen läheisessä Prinsenjagt Health Centerissä ja puolessa välissä on paikkojen vaihto.

Kotiutuminen on siis alkanut hyvin eikä suurempia ongelmia ole ollu. Jopa avaimet ja muutkin tavarat on toistaiseksi pysyny tallessa ;) Kielen suhteen on helppoa, kun kaikki puhuu englantia ja kaupoissa myyjät vaihtaa sujuvasti kielestä toiseen. Rapakon takana asuneena sitä osaa arvostaa myös oikealta vedeltä maistuvaa hanavettä, omien piuhojen kanssa yhteensopivia pistorasioita ja ennen kaikkea joka paikkaan johtavia kävely- & pyöräteitä! Nyt on pari päivää ollunna sateista, lämpötila noin +10. Laitan kuvia kaupungista heti kun sää kirkastuu ja saan otettua vähän nätimpiä fotoja :)
Nyt ei juttu luista tän enempää...Olette mielessäin, mut vielä ei oo ikävä takaisin :D

Alun tunnelmia

Saavuttiin maanantaina Henrin kanssa Eindhoveniin melkoisen uupuneina kellonkierroksen kestäneestä tulomatkasta. Kaikki meni matkalla hienosti, jopa etukäteen pelätty puolen tunnin vaihto Oslossa onnistui, vaikka kone Hesasta oli vielä vartin myöhässä! Muutamia juoksuaskeliahan se vaati, mutta onneksi oltiin molemmat juuri Sports Physiotherapy –kurssilla viikonloppuna treenanneet juoksua:) Tosin kiireessä ja reppu selässä tekniikka vähän kärsi…

Ensimmäinen näkymä Hollannista oli aurinkoisella säällä lentokoneen ikkunasta näkyvä maisema; merenrantaa, valtavasti viivasuoria kuutionmallisia peltoja, tuulimyllyjä ja lampaita (kuulemma, mä en noita viimeksmainittuja nähny!). Näky oli outo ja hieno, fiiliksen kruunasi  vielä tietoisuus siitä, ettei lunta ole mailla halmeillakaan ja lämpötilatkin ainakin plussan puolella. Eindhoveniin saavuttaessa auringon säteet jo lämmittivät huomattavasti. Kevät on täällä tuloillaan ja vaikka lehtiä ei ole vielä puissa, maa on vihreähkö(hkö)ä ja yleisilme huomattavasti valoisampi kuin koto-Suomessa.

Meitä oli Eindhovenin juna-asemalla vastassa ”buddy student” Serhat, jota sai pommittaa akuuteilla kysymyksillä ja joka saatteli meidät Vestiden asunnonvälitystoimistolle ja sieltä vielä asunnoille. Saatiin heti aika pläjäys papereita ja informaatiota toimistolta, mutta tulipahan kerralla ainakin asumisasiat kuntoon ja selviksi. Käteen lyötiin hengästyttävä kasa avaimia, yhteensä 8 plus roskahuoltoa varten tarvittava avainkortti, siis kahdeksan..!!! Ja kaikki pelkästään yhtä asuntoa varten. Jokainen, joka minut vähänkään paremmin tuntee, tietää että sellaisen avainmäärän säilyttäminen ja tallessapitäminen on aikamoinen haaste ;) Ihan jokaiseen oveen on siis oma avain eikä tuossa ole edes vara-avaimia.

Ensimmäinen vaikeus olikin juuri lukot ja avaimien käyttö. Taistelin useamman minuutin, ennen kuin sain huoneeni oven auki, koska suomalaiset aivoni ovat niin rutinoituneet tiettyyn toimintaan, että en voinut käsittää lukon voivan aueta myös kääntämällä avainta VASEMMALLE… Nyt on haastava tehtävä oppia muistamaan ulkoa mikä avain sopii mihinkin, jotta pääsee alaovelta omaan huoneeseen alta kymmenen minuutin! Yllättäviä ongelmia sitä voi tulla vastaan kun lykkää itsensä vieraille maille :D Siisti pieni huone minulla täällä on, ihan riittävä yhdelle pienelle ihmiselle… Tottumista varmasti vaatii asuminen kahden muun kansainvälisen opiskelijan kanssa. Keittiökaappien ja jääkaapin jakaminen toisten kanssa on jotain ihan uutta mulle. En ole vielä tavannut kämppiksiäni, mutta pesuainepulloista päätellen toinen olisi poika ja toinen tyttö ;)

Ensimmäinen kauppareissu sujui hieman pallo hukassa, mutta sujui kuitenkin ja saatiin hankittua ensimmäiset täytteet jääkaappiin. Eipä pahemmin samoja tuotteita ole kuin Suomessa ja pakettien kyljistäkin joutuu hiukan arvailemaan, mitä mikin mahtaa sisältää. Saksan kielen lukeminen aikoinaan auttaa huomattavasti ja jotkut lauseet ja sanat ymmärtää ihan selvästi. Toiset ovat vähän sinnepäin ja ainakin merkitys on kuvan kanssa arvattavissa, toiset taas ovat jotain ihan sianhollantia. Mutta hauskaa on joka tapauksessa arvailla merkityksiä ja oppii aika nopeasti sanoja :)

Tänään (tiistaina) ohjelmassa oli kaupunkiin tutustumista jalkapatikassa ja käytännön tarpeiden shoppailua. Yhä ilmeisemmäksi käy, että pyörä on täällä välttämätön ja tämän viikon aikana pitäisi jonkinlainen munamankeli saada hankituksi. Tarvetta lisää tuleva työmatka, joka on noin 8 km per suunta. Täällä pyöräily on tehty todella vaivattomaksi, sillä pyöräilijöillä on erikseen omat ajoväylät ja liikennevalot. Vartin matkan päässä sijaitsee ehkä paras asia tähän asti, hirrrrrrveen iso Student Sports Centre, jossa on tarjolla yli 70 eri liikuntalajia ja –tuntia vapaassa käytössä J Eikä hintakaan päätä huimaa; 38 euroa/3 kk! Huomenna sinne hankkimaan passi ja sitten alkaa hurjan henkisen kasvun rinnalla vielä hurjempi fyysinen kasvu ;D

Puoli vuotta sitten on aloitettu vaihtojärjestelyt ja täällä sitä nyt sitten ollaan. Vähän epätodelliselta vielä tuntuu, jänskättää mitä kolmen kuukauden sisällä tuleman pitää ja hieman pelottaakin. Yritän olla asettamatta liikaa paineita itselle ja keskittyä uusiin elämyksiin sitä mukaa kuin niitä tulee.